Netistä on tullut nykyihmisille hyvin monipuolinen kapistus. Netissä pystyy hoitamaan lukuisia eri tarpeita. Moni tekee siellä työnsä, pitää yhteyttä ystäviinsä ja viettää siellä vapaa-aikansa. Maailmanlaajuinen verkko todella on nimensä veroinen, eikä netistä ihan nopeasti lopu tekeminen kesken.
Onko sinulla kenties tylsää juuri tällä hetkellä? Kenties kaipaat uusia hauskoja keinoja kuluttaa aikaa ja viihtyä verkossa? Tähän artikkeliin olemme koonneet meidän mielestämme viisi parasta tapaa viihdyttää itseään netissä!
1. Elokuvien ja sarjojen katsominen
Ei varmaankaan tule yllätyksenä, että halusimme heti kärkeen laittaa listallemme juuri sen asian, joka vetää lukijoita tälle sivustolle. Elokuvien ja sarjojen katsominen on ilman muuta yksi parhaista ja yksinkertaisesti tehokkaimmista tavoista saada aika kulumaan siivillä netissä.
Elokuvien keskimääräinen kesto liikkuu jossakin puolentoista tunnin paikkeilla, kun taas sarjojen jaksot yleensä kestävät noin puolesta tunnista tuntiin. Pari elokuvaa tai muutama sarjan jakso illassa toimivat siis hauskoina aikasyöppöinä. Kun vieläpä edessä on jotakin erityisen laadukasta viihdettä – ja sitähän netin kilpailutetuilta markkinoilta löytyy vaikka millä mitalla –, niin mikäpäs sen parempaa.
Jos omaa elokuvien ja sarjojen katsomista haluaa entisestään parantaa, voi kaveriksi ottaa jotakin mukavaa purtavaa. Sipsit ja irtokarkit takaavat yleensä erinomaisen katselukokemuksen, eikä hyvä seurakaan ole pahitteeksi. Vaihtoehtoisesti huippuleffojen äärellä voi mussuttaa vaikkapa iltapalaa, hedelmiä tai pizzaa.
2. Videopelit
Videopelaaminen netissä on noussut sekin todella suosituksi puuhaksi. Siinä missä ennen pelaamista pidettiin pitkälti yksinäisenä harrastuksena, voi ohjaimeen tarttua nykyään aivan yhtä hyvin myös seurassa. Meidän suosituksemme on, että yhdistelet näitä molempia viihtymistapoja, sillä myös eeppisillä yksinpeleillä on ehdottomasti paljon annettavaa.
Suosittuja netissä pelattavia moninpelejä on nykyään olemassa vino pino. Osa haluaa viihdyttää itseään pääasiassa NHL:n ja FIFA:n kaltaisissa jääkiekko- ja jalkapallopeleissä. Samalla pääsee monesti tutustumaan samasta asiasta kiinnostuviin henkilöihin ja voi jakaa vaikkapa parhaita penkkiurheilumuistoja samanmielisessä seurassa. Vaihtoehtoisesti voit sukeltaa myös vaikkapa Call of Dutyn, Overwatchin Battlefieldin ja Fortniten kaltaisten räiskintäpelien kiehtovaan ja koukuttavaan maailmaan.
Videopelaamisen tiedetään aiheuttavan laajalti flow-kokemuksia. Parhaat pelit saavat ajan ja kellon unohtumaan kokonaan, ja vain puolen tunnin sessiokin voi yllättäen venähtää muutaman tunnin mittaiseksi. Kuten sanottua, aika kuluu nopeasti silloin, kun on hauskaa. Laadukkaimmat videopelit mahtuvat tähän kategoriaan muitta mutkitta!
3. Rahapelaaminen
Nettikasinoilla pelaaminen on ollut suomalaisten keskuudessa suosittua hupia jo liki kolmen vuosikymmenen ajan. Enää nykyään niille ei tarvitse välttämättä edes rekisteröityä, vaan pelaamaan pääsee sukkelasti koska tahansa. Brite kasinot Suomessa takaavat todella nopean käyttöönoton niin kännyköillä kuin pöytäkoneillakin. Tästä ei paljon rahapelien pelaaminen helpotu.
Täytyy tietenkin muistaa, että rahapelaaminen ei ole ainoastaan myönteinen ilmiö. Pelaajien tulee pystyä sitoutumaan vastuulliseen pelaamiseen, sillä aivan samoin kuin vaikkapa videopeleissäkin, myös rahapeleissä fiilis voi viedä mennessään. Koskaan ei siis tule pelata suuremmalla rahalla kuin mitä on varaa, eikä peleihin myöskään tule koskea muutoin kuin täysi-ikäisenä.
Parhaimmillaan rahapelaaminen on pienissä pyrähdyksissä. Silloin se voi tuoda elämään pienen ripauksen lisäjännitystä ilman, että se vie siitä pois mitään olennaista.
4. Ystävien kanssa keskusteleminen
Sosiaalinen media on viime vuosina alkanut keräämään ympärilleen melko paljon huonoa mainetta. Monien ihmisten tiedetään purkavan pahaa oloaan nettiin, minkä vuoksi asiallisten keskusteluiden käyminen saattaa olla hankalaa. Tämän lisäksi somessa on vaarana, että keskustelut ja keskustelijat kuplautuvat, jolloin kahtiajako syvenee ja henkilöt kaivautuvat syvälle omiin poteroihinsa.
Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että netin myötä yhteydenpito ystävien kanssa on helpottunut huomattavasti. Siinä missä vielä muutama vuosikymmen sitten kavereille piti soittaa tai tekstata, tekevät huijauskohussa vellovan Whatsappin ja Facebookin kaltaiset alustat sosiaalisten suhteiden ylläpitämisestä ainakin teoriassa helpompaa. Nykytekniikan avulla pystyy helposti pitämään yhteyttä myös hieman kauempanakin asuviin kavereihin.
Vaikka moni ei ehkä mielläkään nettikeskusteluita tavaksi viihdyttää itseään, on niillä iso merkitys lähes kaikkien meistä elämässä. Hankalampaa olisi, jos mitään someja ja pikaviestimiä ei olisi olemassakaan!
5. Uuden tiedon omaksuminen
Viihdettä ja viihdyttämistä on monenlaista. Todennäköisesti moni meistä nauttii netissä myös siitä, että sen kautta voi oppia lisää uusista itseä kiinnostavista asioista. Ei siis pidä ajatella, että netti on pelkkä viihdekeskus, jossa aivot asetetaan aina off-tilaan. Vielä mitä! Netin avulla voi yhtä hyvin viihdyttää itseään myös omaksumalla uutta.
Ehkäpä olet aina ihmetellyt, miten pankit toimivat tai miten sateenkaari muodostuu. Kenties haluaisit tietää enemmän jonkin lempielokuvasi näyttelijättärestä tai hänen uransa eri vaiheista… Millainen ikinä sivistymistarpeesi onkin, netissä voit käyttää tuntikausia kaninkolosta toiseen hyppimällä!
Lopuksi
Vain mielikuvitus on rajana sille kaikelle, mitä netissä voikaan tehdä. Välillä kannattaakin miettiä, voisiko kyseistä työkalua käyttää entistäkin paremmin tuomaan elämään jotakin ekstraa. Älä siis jää tuleen makaamaan, vaan anna ajatuksesi lentää!