Suoratoistopalvelut vastakkain: Netflix vai Disney Plus?

suoratoistopalvelut vastakkain

Erilaisia suoratoistopalveluita on tänä päivänä paljon ja niiden sisällöt ja laatu eroavat toisistaan monessa kohtaa. Tämä voi tuoda haasteen selvittää ja valita itselleen sopivan palvelun. Yleisesti käyttäjän näkökulmasta valintaa vaikuttamassa ovat kaksi tekijää; mikä palvelu tarjoaa kaikkein kiinnostavimman sisällön, on hyvin toimiva ja kaiken lisäksi edullinen. Nämä seikat ovat myös itse palveluntarjoajien tiedossa ja useimmat antavatkin uusille asiakkailleen ensin mahdollisuuden tutustua palveluun ensin ilmaiseksi tai pienemmällä kuukausihinnalla tietyn ajanjakson.

Oli sitten kyseessä elokuvat tai sarjat, kilpailevat suoratoistopalvelut asiakkaista kiivaasti. Toiset katsojat nauttivat casino aiheisista elokuvista, kuten Casino Royale tai 21. Toisille mieleen ovat kevyet sarjat, kuten Golden Girls. Kolmannet valitsevat mieluiten kauhuelokuvat ja jännittävät sarjat, joihin kuuluvat esimerkiksi Sleepy Hollow sekä The Haunting of Bly Manor. Sarja tai elokuva, jonka löydät toisesta suoratoistopalvelusta ei välttämättä löydy toisesta palvelusta. Seuraavaksi voimme katsoa kuinka Netflix ja Disney Plus kohtaavat toisensa. 

Sisällöllinen tarjonta

Vaikkakin Netflix on ollut paljon kauemmin kuin Disney Plus, on Disney Plus ohittanut Netflixin maailmanlaajuisella tasolla tilaajamäärällisesti. Vuonna 2020 Suomeen rantautunut Disney Plus tilaajamäärät olivat kesällä 2022 huikeat 221,1 miljoonaa tilaajaa ja Netflixillä puolestaan tilaajia oli  220,7 miljoonaa. Vaikkakin Netflix pitää sisällään runsaan ja vaihtelevan valikoiman elokuvia, vanhoja sarjoja, dokumentteja, lastenohjelmia, sen vetonaulana kuitenkin toimivat tuotannon omat Netflix alkuperäissarjat ja -elokuvat. Näitä kun ei voida missään muualla nähdä. 

Nimensä mukaisesti Disney Plus pitää sisällään Disneyn omia ja hyvin rakastettuja klassikkopiirrettyjä, joita monet haluavat katsella sekä muistojen että hauskojen tarinoiden vuoksi. Lisäksi katsottavana on Pixar-animaatioita sarjoja ja leffoja. Jotta herkut eivät loppuisi siihen, löydät Disney Plussalta myös kaikki Marvel- ja Star Wars -tuotannot sekä National Geographicin sarjat ja elokuvat. Valikoimasta löytyy myös tuttuja televisiosta nähtyjä sarjoja sekä 20th Century Foxin tuotantoa. 

Kaikin puolin sisällöllisesti Disney Plus tarjoaa monipuolisemman tarjonnan. Netflix on muuten erittäin onnistunut palvelu, mutta Suomen markkinoilla sen valikoima on pieni ilman VPN-palvelun käyttämistä. Disney Plus tarjoaa myös Suomen markkinoilla kattavan ja monipuolisen valikoiman elokuvia ja sarjoja kaikenikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville. 

Hinnat ja käyttäjien profiilit

Netflixin Kuukausimaksut ovat 7,99 € – 15,99 €, riippuen valitsemasta paketista, eli monellako ruudulla sitä voi yhtäaikaisesti katsoa. Hintaan vaikuttaa myös minkälaisesta kuvanlaadusta haluat nauttia, kelpaako peruslaatu, vai haluatko HD tai kenties Ultra HD laadun. Disney Plussalla puolestaan kuvanlaatu on aina sama. Netflix on onnistunut herättämään myös pahennusta tämän vuoden aikana, sillä se haluaa kytkeä tunnusten jakamista talouden ulkopuolelle, mikä automaattisesti syö asiakasmääriä ja kassavirtausta. Netflixissä on myös se harmillinen puoli, että sarjoilla ja elokuvilla on maakohtaisia rajotteita. Disney Plussan sisältöä pääsee puolestaan katselemaan 8,99 € kk tai vuositilauksena 89,90 €. Disney Plus mahdollistaa neljän eri profiilin tekemisen ja perusmaksu ei muutu käytettävien profiilien mukaan. 

mies katsoo disney+ sarjaa

Molemmilla on tällä hetkellä yhteistä se, että kumpikaan ei tarjoa maksutonta tutustumisjaksoa, mikä on harmillista. Disneylle voi tosin saada alennuskoodeja ajoin. Molemmille palveluille on myös yhteistä se, että profiilin voi tehdä erikseen eri ikäisille käyttäjille, jolloin sisältö voidaan rajata niin, että katsojalle soveltumattomat aiheet eivät näy rajoitusten myötä. 

Molemmat suoratoistopalvelut helppokäyttöisiä, nopeita ja ennen kaikkea laadukkaita. Se kumpi suoratoistopalvelu näistä on paras, on vaikea vaalinta. Molemmista löytyvät niin hyvät kuin huonot puolet ja asia on enemmänkin kiinni siitä millaista sisältöä kuluttaja haluaa katsoa. Toiselle paras vaihtoehto on Disney Plus ja toiselle Netflix. 

Yhteenveto

Suoratoistopalveluiden suosio on aina yhteydessä käyttäjäkuntaan sekä palvelun tarjoamaan sisältöön. Suurikaan valikoima ei houkuttele käyttäjiä, jos sarjat ja elokuvat ovat huonotasoisia tai suunnattu väärälle kohderyhmälle. Monipuolisuus on valikoimien perustana, mikä näkyy myös Netflixillä ja Disney Plussalla, joista molemmista löytyy kaikkea kevyestä komediasta jännitykseen ja jopa kauhuun. 

Suomessa Netflixin ja Disney Plussan lisäksi suosittuja suoratoistopalveluita ovat Elisa Viihde Viaplay, C More, HBO ja SF Anytime. Näiden lisäksi myös Ylen tarjoama ilmainen Yle Areena on suomalaisten mieleen. Vaihtoehtoja on useita ja pian markkinoille nousee myös SkyShowtime, joka voi mullistaa markkinat jälleen. 

Itselle parhaan suoratoitopalvelun löytyminen voi olla haastavaa, joten on hyvä tutustua etukäteen palveluiden tarjontaan. Kiinnitä myös huomiota palvelun saamiin arvosteluihin, jotta voit tietää mitä odottaa valitessasi palvelun. 

Saatat pitää myös näistä

VPN-palvelut Suomessa

Paras VPN Suomessa vuonna 2020

VPN-yhteyspalvelut ovat yleistyneet huimaa vauhtia Suomessa. Netin ja suoratoistopalveluiden käyttö ulkomaan matkoilta käsin, USA:n Netfilxin käyttäminen ja tietoturvasta välittäminen ovat lisänneet VPN:n käyttäjämääriä. Tässä artikkelissa

Netflix USA VPN:n avulla

Netflix USA toimimaan Suomessa VPN:n avulla

Miksi haluaisit saada USA:n Netflixin toimimaan Suomessa, kun meillä on jo oma suomen kielinen Netflix? Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Suomen Netflix tarjoaa käyttäjilleen 1742 elokuvaa ja

Kirjoja

Parhaat suomenkieliset äänikirjapalvelut (2020)

Vertailussa neljä suurinta kuukausimaksullista äänikirjapalvelua sinulle, joka arvostat, että käytössäsi on monipuolinen ja laaja kirjavalikoima edulliseen ja kiinteään kuukausihintaan ilman mitään piilokuluja. Olemme valinneet vertailuun

brite screenshot

Brite kasvattaa suosiotaan Suomessa

Nettimaksaminen on suositumpaa kuin koskaan aiemmin. Vielä noin kolmekymmentä vuotta sitten ilmiötä ei käytännössä ollut ollenkaan, sillä koko internet oli vasta aivan lapsenkengissään. Tänä päivänä

pelaaminen viihteenä

Miten kasinoiden bonukset vaikuttavat pelaamisen kanavointiin?

Monet kasinoalan asiantuntijat ovat seuranneet Suomen rahapelilainsäädännön uudistusta huolestunein mielin. Lakiesityksen perusteella vaikuttaa siltä, että lisenssiehtoihin aiotaan kirjata kasinobonusten täyskielto. Bonusten kieltämistä perustellaan pelihaittojen torjunnalla,